Tornion Panimo on kasvanut vahvasti jo kahtena peräkkäisenä vuotena – Nyt panimo tekee merkittäviä investointeja vastatakseen yhä kasvavaan kysyntään.
Vuonna 2023 Tornion Panimon liikevaihto kasvoi lähes 16 %, ja kasvu kiihtyi edelleen vuonna 2024. Elokuussa 2024 panimon lippulaivatuote, Lapland Original Lager, voitti maailman parhaan kansainvälisen lagerin palkinnon World Beer Awards -kilpailussa, mikä aiheutti kaikki odotuksen ylittäneen kysyntäpiikin.
– Voiton aiheuttama kysyntäpiikki oli merkittävä, mutta se, ettei kysyntä ole osoittanut lainkaan laantumisen merkkejä, on ollut todella iloinen yllätys, sanoo Tornion Panimon toimitusjohtaja ja panimomestari Kaj Kostiander. – Olemme riemuissamme kultakuumeesta, mutta harmittelemme, etteivät kaikki halukkaat ole saaneet riittävästi maailmanmestariolutta.
Vuonna 2024 Tornion Panimossa pantiin ennätysmäärä olutta, ja yrityksen liikevaihto kasvoi vielä vahvistamattoman tilinpäätöksen mukaan 35 %. Jokainen valmistuva erä Lapland Original Lageria myydään ennakkoon, ja monet asiakkaat ovat jääneet ilman haluamiaan määriä. Kova kysyntä on heijastunut myös muihin panimon tuotteisiin.
– Saamme pian lisää käymistankkeja, investoimme keittämömme tehokkuuteen ja olemme juuri ottaneet käyttöön uuden pakkauskoneen tuotannon nopeuttamiseksi. Investointien vaikutus alkaa näkyä kevään aikana, vakuuttaa Kostiander.
Uusi pakkauskone mahdollistaa myös astumisen täysin uuteen tuotesegmenttiin monipakkauksella. Pienpanimoilta ei monipakkauksia juurikaan ole totuttu näkemään, mutta Tornion Panimo lanseeraa omansa markkinoille tänä keväänä.
– Tuomme markkinoille Lapland Original Lager 5,2 % 6-packin, joka tarjoaa apua kultakuumeeseen isommallekin seurueelle. Monipakkauksella astumme isompien panimoiden tontille, koska aidolle premium-tason luottopäkille on kysyntää, Kostiander toteaa.
Tornion Panimo on sitoutunut kasvamaan vastuullisesti ja tarjoamaan asiakkailleen korkealaatuisia tuotteita, vaikka koko olutala on kohdannut haasteita viime vuosina. Panimo on saanut laatutyöstään todisteeksi ISO22000:2018-laatusertifikaatin, joka on erittäin harvinainen pienpanimoissa. Tornion menestys onkin osoitus siitä, että panostaminen laatuun tuo menestystä vaikeinakin aikoina.
– Arvostamme asiakkaidemme kärsivällisyyttä toimitusvaikeuksien aikana, sillä olemme halunneet varmistaa, että valmistusprosessi pysyy laadukkaana, vaikka kiire on luonut paineita nopeuttaa asioita, Kostiander kiittelee.
Lapland Original Lager 5,2 %
Torniossa käsityönä valmistettu pastöroimaton täysmallaslager.
Valmistetaan panimomestarilegenda Leo Andelinin 1960-luvun alkuperäisellä reseptillä.
Kullankelainen olut vaalealla vaahdolla. Tuoksu puhdas, makean maltainen, ripaus humalan yrttisyyttä. Runko viljaista, maltainen, aavistuksen makea. Jälkimaku kuiva, kevyen ruohoisa, aavistuksen yrttinen.
Lapland Original Lagerin ja sen luoneen panimomestarilegenda Leo Andelinin koskettavasta tarinasta on jopa kuvattu dokumenttielokuva. Tornion Panimo palautti tuotantoon Andelinin 1960-luvulla luoman Lapin kultamitalioluen alkuperäisreseptin vuonna 2017, minkä jälkeen se on ollut vaaleita, kevyesti humaloituja pienpanimolagereita suosivien kuluttajien suosiossa.
Tuotetiedot: https://tornionpanimo.fi/original-lapland-lager/
Lisätiedot:
Kaj Kostiander, panimomestari / toimitusjohtaja, Tornion Panimo Oy
Puhelin: 0400 419 902 / email: kaj.kostiander@tornionpanimo.fi